Varsinais-Suomen työllisyyskehitys yhä alavireistä

Lounaistieto.fi / Recent / Varsinais-Suomen työllisyyskehitys yhä alavireistä

Varsinais-Suomeen työllisyysasteen trendiluku oli vuoden kolmannella neljänneksellä 73,6 %, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendikehityksen lasku tasoittui ja oli selvästi koko maan kehitystä parempi. Työllisiä oli vuoden kolmannella neljänneksellä 233 000. Työllisyysasteen laskusta huolimatta työllisten määrän trendikehitys on kasvussa.

Varsinais-Suomen asukasluku kasvoi voimakkaasti vuonna 2023, mikä selittää myös työllisten absoluuttisen määrän kasvua. Kaikki Varsinais-Suomeen muuttaneet eivät kuitenkaan ole sijoittuneet välittömästi työmarkkinoille. Työikäisen väestön määrä on siis kasvanut nopeammin kuin työllisten määrä, minkä seurauksena työllisyysasteen kehitys on työllisten määrän kehitystä vaisumpaa.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin pienempien maakuntien työllisyyslukujen epävarmuutta. Pitkän aikavälin trendikehitys antaa kuitenkin varsin luotettavan kuvan työllisyyskehityksen suunnasta.