Kesä Lounaistiedolla – paikkatietoa ja alueidenkäytön suunnitteluun tutustumista

Lounaistieto.fi / Recent / Kesä Lounaistiedolla – paikkatietoa ja alueidenkäytön suunnitteluun tutustumista

Olen Matias Mäkilaine, kolmannen vuoden maantieteen opiskelija Helsingin yliopistosta, ja työskentelen tämän kesän ajan Lounaistiedolla korkeakouluharjoittelijana. Valmistun luonnontieteiden kandiksi vielä tässä kesäkuun aikana, ja syksyllä jatkan opintoja Aalto yliopiston Spatial Planning and Transportation Engineering -maisteriohjelmassa. Paikkatiedossa minua kiinnostaa eniten se, kuinka sitä voidaan hyödyntää alueidenkäytön suunnittelun tukena.

Lounaistiedolla olen jo tähän mennessä päässyt työskentelemään monipuolisesti eri tehtävien parissa. Olen visualisoinut esimerkiksi Turun yliopiston tuottamia rasterikarttatasoja ja julkaissut ne Lounaistiedon karttapalveluun. Itse karttatasojen visualisointi oli itselle jo tuttua aiempien opintojen myötä, mutta valmiiden karttojen julkaisussa karttapalveluun pääsin tutustamaan Geoserver-palvelimeen, josta en ollut kuullutkaan ennen harjoittelun aloittamista. Nyt GeoServer on tullut jo ainakin jossain määrin tutuksi ja olen hyödyntänyt sitä myös muissa tehtävissä kuten laatimani Varsinais-Suomen kesän ajan toritapahtumia sekä kesäteattereita kuvaavan kartan julkaisussa. Tehtäviini on myös kuulunut puuttuvien metatietojen lisääminen Lounaistiedon karttapalvelussa julkaistuille kartoille Paikkatietohakemistossa, joka on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä valtakunnallinen metatietopalvelu.

Kesän aikana pääsen vielä osallistumaan rakennetun ympäristön tietojärjestelmän eli Ryhti-hankkeeseen kuuluvaan maakuntakaavan kumppanitestaukseen, jossa ovat mukana Lounaistiedon ja Varsinais-Suomen liiton lisäksi myös Uudenmaanliitto sekä Kymenlaakson liitto. Olenkin jo tähän mennessä ehtinyt osallistumaan hankkeeseen kuuluvaan työpajaan sekä kokouksiin, ja juhannuksen jälkeen pääsen tutustumaan hankkeeseen vielä tarkemmin kun alan konkreettisesti testaamaan QGIS paikkatieto-ohjelmistolle kehitettyä työkalua Varsinais-Suomen maakuntakaava-aineistolla. Tehtävänäni on siis testata, kuinka maakuntakaavan kaavatiedot voidaan viedä tällä työkalulla Ryhti-järjestelmään sekä listata ylös mahdollisia ongelmakohtia, jotta työkalun kehittäjä Gispo Oy voi korjata mahdolliset ongelmakohdat. Odotan tätä tehtävää mielenkiinnolla, sillä tehtävässä yhdistyvät kaksi mielenkiinnon kohdettani eli paikkatieto sekä alueidenkäytön suunnittelu. Yhtenä tehtävänä minulla on lisäksi vielä Varsinais-Suomen virkistys- ja luontomatkailukohteiden eli Virma karttapalvelun täydentäminen puuttuvilla reiteillä. Tehtävää siis riittää kesän aikana, mutta ainakaan tähän mennessä tehtävät eivät ole tuntuneet raskailta niiden monipuolisuuden sekä mielenkiintoisuuden vuoksi!